Murheellisten maistereiden maa

Pääkirjoitus 13.2.2008

Meri Laitinen

Saapumiseni Talent Finder -seminaariin hotelli Kämpiin ei sujunut aivan paikan vaatimalla arvokkuudella: villakangastakiltani tipahteli räntäkokkareita kiiltävälle lattialle ja ripsiväri oli karannut poskille. Sateenvarjokin oli kääntynyt viimassa nurinpäin ja roikkui surkeana kameralaukun hihnasta. Onneksi hienossa hotellissa oli myös hieno naistenhuone, jossa sain kuivateltuani itseni jutuntekokuntoon — nyt oli nimittäin tarjolla painavaa asiaa kaikille valmistumisen kynnyksellä oleville ja tulevasta työurastaan kiinnostuneille.

Rekrytointiteema tuli ja meni varsinaisesti jo viime numerossa, mutta palatkaamme aiheeseen vielä toviksi. Talent Finderin lanseeraustilaisuudessa kuultiin monta mielenkiintoista puheenvuoroa työelämään siirtymisestä ja suomalaisen koulutusjärjestelmän puutteista. Puhujien mukaan osaaminen valuu hukkaan kuin hiekka sormien välistä, ellei asialle pian tehdä jotain.

Tilaisuuden avannut People Managementin toimitusjohtaja Jorma Minkkinen oli huolissaan siitä, että Suomesta valmistuvat maailman vanhimmat maisterit. Siirtyminen lukiosta kolmannen asteen koulutukseen kestää nykyään keskimäärin jo yli kolme vuotta, ja itse tutkinnon tekemiseen menee monilta yli kuusi vuotta. Minkkinen kutsui ilmiötä "kansantaloudelliseksi hölmöilyksi": peruskoulutus pärjää hyvin kansainvälisissä vertailuissa, mutta siitä eteenpäin homma niin sanotusti kusee.

Minkkisen mielestä nuoret pitäisi saada tehokkaammin koulutusputkeen: opinahjoon tulisi päästä aikaisemmin, suoritustahdin tulisi olla kovempi ja vauhtia tulisi pitää yllä erilaisilla kannusteilla. Järjestelmässä fiksut pärjäisivät ja ne jotka eivät, putoaisivat automaattisesti pois, hän ehdottaa. Minkkisen mukaan koulutusjärjestelmän sallima elämäntapaopiskelu tulisi lopettaa, kuten Raimo Sailaskin Kauppalehdessä 23.1 julkaistussa kirjoituksessa vaatii. Minkkinen piti ongelmana myös lannistamisen ja kyykyttämisen ilmapiiriä: laman jälkeen trainee-ohjelmat kuivuivat kasaan, nykyisin taas kvartaali-ilmiö pitää yritykset varpaillaan nuoriin investoimisen suhteen.

Tiedotusopin professori Hannu Olkinuora pureutui hänkin puheenvuorossaan koulutusjärjestelmän tehostamiseen, mutta pohdiskeli myös työelämän murrosta. Olkinuoran mukaan nuorten arvot ja elämänrytmi, samoin kuin yrityskulttuuri, ovat muuttuneet globalisaation myötä: töitä haetaan sellaisessa maailmassa, jota ei vielä kaksikymmentä vuotta sitten ollut olemassa. Nykyajan ilmiöt — epävarmuus, uskottomuus (millä Olkinuora ei tarkoittanut epälojaaliutta puolisoa, vaan esimerkiksi brändejä ja yrityksiä kohtaan) ja kriittisyys — ovat vahvasti läsnä valmistumassa olevien elämässä. Nuoret ovat pessimistisiä tulevaisuuden suhteen, mikä näkyy konkreettisesti myös professorin arjessa: puolet Olkinuoran opetusajasta kuluu maisterivaiheen opiskelijoiden vakuutteluun siitä, etteivät he valmistu työttömiksi. Näinhän sen ei pitäisi olla.

Tutkinnonuudistus sai Olkinuoralta kiitosta, mutta hänen mukaansa sen hyötyjä voisi jalostaa vielä astetta pidemmälle: kandin jälkeen koulutusputki voitaisiin katkaista 3-5 vuoden työelämäjaksolla, jonka jälkeen maisterin tutkintoa palaisivat suorittamaan kentällä kypsyneet osaajat. Työnantajien ja tulevien työntekijöiden yhteyttä tulisi vahvistaa jo ennen valmistumista. Puheenvuoronsa päätteeksi Olkinuora antoi vielä hieman piiskaa jäykille hierarkioille ja professorikulttuurille. Kun esimerkiksi Amerikassa professorien tärkein tehtävä on auttaa opiskelijaa, on Suomessa vallalla hänen mukaansa opiskelijoiden välttely.

Ilmiö kuulosti valitettavan tutulta, ja opiskelijana olen törmännyt siihen itsekin. Miksi opetus ja opiskelijoiden ohjaaminen nähdään professorin työn välttämättömänä pahana, joka syö aikaa omalta tutkimukselta? Ei tiedettä tai innovaatioita synny lukittautumalla työhuoneeseen ja pönöttämällä kirjapinon äärellä ylhäisessä yksinäisyydessä. Parhaimmillaan opiskelijoiden ja professorien välinen vuorovaikutus voisi olla antoisaa yhteistyötä, joka antaa inspiraatiota ja uutta potkua molemmille osapuolille.

Tilaisuudessa nostettiin esille monta mielenkiintoista näkökulmaa ja epäkohtaa. Meidän ei tarvitsisi olla tilanteessa, jossa työelämään siirtyvän nuorison rintaa puristaa ahdistus ja pelko. Osaamista löytyy, mutta se tuntuu kelpaavan vain harvoille. Nähtäväksi jää, onnistuuko Talent Finder luomaan uudenlaisen yhteyden opiskelijoiden ja työnantajien välille. Idea ainakin on hyvä.

Poistuessani hotellista olin ehkä hitusen toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen kuin sinne saapuessani. Räntäsadekin oli lakannut, ja ellen kuvitellut omiani, pilvien lomasta pilkahti valonsäde.