Applen merkillinen levy

Fiona Apple - Extraordinary Machine

Katariina Airaksinen

Fiona Applen kolmannen levyn Extraordinary Machine syntyhistoriasta riittäisi kerrottavaa. Vuoden 1996 Grammy-palkitun esikoisen Tidal ja 1999 ilmestyneen kakkosalbumin When the Pawn seuraajaa saatiin odottaa kokonaiset kuusi vuotta. Huhut kertoivat levy-yhtiö Epicin hyllyttäneen levyn sen väitetyn epäkaupallisuuden takia. Jon Brionin tuottamat nauhat pääsivät kuitenkin vuotamaan internetiin, ja Fionan fanit aloittivat "Free Fiona" -nimellä kulkeneen kampanjan, jonka tavoitteena oli painostaa levy-yhtiötä julkaisemaan kauan odotettu albumi. Apple itse on haastatteluissa sanonut olleensa tyytymätön kappaleiden alkuperäisiin versioihin. Uudeksi tuottajaksi saatiin Mike Elizondo, ja kahta lukuun ottamatta kaikki levyn kappaleet tuotettiin ja äänitettiin uudelleen.

Oli syy viivytykseen mikä tahansa, Extraordinary Machine on harvinaisen hieno albumi ja taidokkaista kappaleista koostuva ehjä kokonaisuus. Se on laulaja-lauluntekijä-genren ehdotonta parhaimmistoa: vahvatunnelmaista ja suoraa, mutta kekseliästä musiikkia. Levyn pianovetoiset kappaleet leikittelevät harmonioilla ja rytmeillä. Tempot ja tunnelmat vaihtelevat odottamattomasti kappaleiden eri osien välillä, kuten valheellista suhdetta kuvaavassa laulussa "Not About Love", jossa Apple seesteisen osan jälkeen aloittaa kappaleen päättävän vimmaisen pianosoolon. Useimpia kappaleita kuljettaa eteenpäin joko erityinen rytminen poljento tai kappaleelle ominainen, usein riitasointuinen pianoriffi. Applen tumman äänen sävyt vaihtelevat itsepäisestä uhmakkuudesta tarkoitukselliseen heiveröisyyteen. Hänen ilmaisuvoimaisessa äänessään ja vahvassa tulkinnassaan on sitä substanssia, joka liian monilta artisteilta puuttuu. Mennyttä suhdetta kriittisesti arvioiva "Oh, Well" ja toisen ymmärtämisen vaikeutta käsittelevä "Red Red Red" ovat Applen tulkintaa parhaimmillaan.

Elizondon tuotanto on karsinut luonteeltaan melodiset kappaleet alkuperäisille versioille ominaisesta sovituksellisesta kikkailusta. Turhien orkestrointien karsimisen ja bassolinjojen vahvistamisen myötä musiikista on tullut paitsi selkeämpää, myös vivahteikkaampaa. Levyllä on kuultavissa kaikuja monista suunnista, kuten vanhoista Broadway-musikaaleista, kabareesta ja hip hopista. Vankimmin Extraordinary Machine ankkuroituu kuitenkin vaihtoehtoisen pop/rockin kentälle. Levylle ominainen elementti on Applen perkussiivisesti soittama piano.

Tekstit käsittelevät pääasiassa ihmissuhteiden monimutkaisuutta ja rakkaudessa koettuja pettymyksiä, siis niitä tavallisia aiheita. Mutta millä tavalla Apple kirjoittaakaan: humoristisesti, itseironisesti ja sortumatta kertaakaan imelyyteen. "Red Red Red" vertaa toisen lähelle pääsemisen vaikeutta timanttien louhintaan: "What´s so impressive about a diamond/ Except the mining / But it´s dangerous work/ Trying to get to you, too." Kappaleessa "Get Him Back" kertoja taas pettyy tavatessaan lopulta miehen, joka ei olekaan petollinen: "I think he let me down, when he didn´t disappoint me".

Ristiriitaiset tunteet nousevat levyllä esiin tuskaisen selvinä. Tunteenpurkaukset ovat kuitenkin hallittuja. Apple etääntyy tuskastaan ja arvioi itseään ja vajavaisuuksiaan sarkastisen huumorin keinoin. Hilpeyteen asti ylettyvä huumori on levyn kappaleita yhdistävä tekijä. Ehkä Apple ei lopulta haluakaan tasaisen onnellista elämää. Kappaleessa "O´Sailor" hän laulaa: Everything good, I deem too good to be true/ Everything else is just a bore."

28-vuotias Fiona Apple osoittaa kolmannella levyllään kasvaneensa entistä itsevarmemmaksi ja humoristisemmaksi. Extraordinary Machine on vahvasti omaperäinen, loistelias kokonaisuus, joka aukeaa vasta muutaman kuuntelukerran myötä. Se ei päästä helpolla, mutta palkitsee viitseliään kuuntelijansa ruhtinaallisesti.