Opiskelijaystävällistä golfia

Näin kevään tullen moni toimitusjohtaja ja vuorineuvos innostuu golfista. Entä jos kroonisesta rahapulasta kärsivään opiskelijaan puree golfkärpänen?

Antti Hellsten

Golfosakkeeseen, mailoihin, bägiin, kenkiin ja palloihinhan katoaa monen baari-illan edestä rahaa. Ja tämä tapahtuu jo ennen kuin pääsee kentälle lyömään lyöntiäkään. Eihän kellään opiskelijalla voi olla varaa näin tyyriiseen harrastukseen, jota kaiken lisäksi voi Suomessa harrastaa vain kuutisen kuukautta vuodessa? Väärin. 

Vastoin yleistä luuloa, kolopallossa pääsee alkuun kohtuu halvalla rahallisella panostuksella. Tämä tosin vaatii pientä vaivannäköä varusteiden hankinnassa. Täytyy myös tyytyä pelaamaan kentillä, joissa kenttämestari ei mittaa viivoittimella ruohonkorsien pituutta väylillä.

Järki mukana ostoksilla

Varusteita hankkiessa terveellä maalaisjärjellä pärjää hyvin: golfkaupoissa ja tavaratalojen golfosastoilla kannattaa jättää kalleimmat mailat suosiolla rauhaan: karu totuus on, että golfuran alkutaipaleella lähes tulkoon maila kuin maila kelpaa lajin perusteiden opetteluun. Tunnettujen mailanvalmistajien hinnoissa on yleensä paljon ilmaa välissä tai sitten mailan kovasti mainostetut "parannukset" ovat ylimitoitettuja hintalappuun nähden. Vasta sitten, kun perustaidot ovat kunnossa, kannattaa miettiä sopiiko bägin väri golfkenkien kanssa yhteen. Monet golfoppaat suosittelevatkin, että aluksi riittää sellainen mailasetti, joka tuntuu hyvältä käsissä.

Varusteita ei tietysti ole pakko hankkia uusina; käytetyt kelpaavat yhtä hyvin (ehkäpä kenkiä lukuun ottamatta), mikäli vain ovat pelikunnossa. Nettihuutokauppoja sekä osto- ja myyntipalstoja kannattaakin seurata silmä kovana.

Myös golfaavilta tutuilta kannattaa kysyä, myisivätkö he vanhoja varusteitaan asevelihintaan. Golfaajien lajityypillinen tunnuspiirre on, että näiltä löytyy usein vanhoja bägejä ja mailoja pölyttymässä varastossa. Kiusaus on nimittäin suuri ostaa uusimmat välineet, jotka lupaavat pallon lentävän suorempaan ja tuovan ne ylimääräiset 20 metriä pituutta kaverin lyönteihin nähden.

Kentälle mars!

Entäs sitten, kun vermeet on hankittu ja golflakki on muodikkaasti vinosti päässä? Kentälle vaan ja palloa hutkimaan, vai? Väärin. Täysimittaisille 18-reiän golfkentille ei yleensä ole asiaa pelaamaan ellei ole jossain golfseurassa jäsenenä, eli suo meksi sanottuna, ellei omista golfosaketta tai pelioikeutta.

Joillakin klubeilla tosin on par-3 kenttiä, joissa lajiin vasta vihkiytyneet voivat maksua vastaan päästä golfkierroksen makuun. Pääkaupunkiseudulla löytyy myös erikseen pelkkiä par-3 kenttiä, jonne pääsee kuka tahansa pelaamaan: molemmissa ylläolevissa tapauksissa tosin yleensä ainakin yhdellä peliryhmän jäsenellä täytyy olla Green Card suoritettuna.

Green Cardia voidaan pitää ikään kuin golfaajan ajokorttina: sen suorittajalla on perustietämys golfin säännöistä. Green Cardin omistaja myös osuu palloon tarvittaessa ja vieläpä siten, että pallo lentää suurin piirtein haluttuun suuntaan.

Golfetiketin tuntemista ei kannata väheksyä: se nopeuttaa pelin etenemistä ja mahdollistaa turvallisen pelaamisen. Maalaisjärkeä käyttämällä pärjää pitkälti golfkentällä ja suurin osa golfetikettiin kuuluvista asioista kuulostavat itsestään selviltä. Golfklubeilla löytyy etenkin nyt golf-kauden kynnyksellä alkeiskursseja joiden lopuksi suoritetaan Green Card -koe.

Mikäli kukkaron nyörejä ei kiristä, kannattaa harkita golfosakkeen vuokrausta tai peräti ostoa, joka varmistaa pelioikeuden suurimmalle osalle Suomen kentistä. Omalla kotikentällä pelatessa ei tarvitse maksaa senttiäkään, mutta vieraillessa muilla kentillä Green Fee -maksu, eli oikeus pelata kierros vieraskentällä, voi tehdä kipeää. Monet golfseurat asettavat myös klubikohtaisia rajoitteita vieraskenttäläisten pelaamiselle. Opiskelijalle luontevampi vaihtoehto lieneekin tutustuminen edellä mainittuihin par-3 kenttiin. 

Jos rahatilanne on sen verran heikko, että jääkaapista löytyy pelkkää hernaria ja home(htunutta) juustoa, golfkuumetta voi laskea menemällä kustannusystävälliselle rangelle hiomaan swingiä. Ranget ovat yleensä avoimia muillekin kuin seurojen jäsenille ja pienellä onnella myös lähipelialueetkin, eli puttausgriinit ja harjoitusbunkkerit. Varoituksen sana kuitenkin: ainakin allekirjoittaneen osalta rangella käynti vain pahentaa kutinaa päästä kentälle pelaamaan.

Pääkaupunkiseudulla asuvilla potentiaalisilla golfareilla on pullat hyvin uunissa sikäli, että golfseuroja ja kenttiä löytyy tusinan verran parinkymmenen kilometrin säteellä. Vaikka kaikilla näillä ei olekaan tarjota jokamiehen kenttää, niin aivan heti ei tarjontaan pääse kyllästymään. Ennen kierrokselle lähtemistä kannattaa ottaa selvää millaiset kyseisen kentän paikallissäännöt ovat. On nimittäin ilkeää huomata vasta klubille tultaessa, että kentällä on golfkärrypakko tai että golfseuraan kuulumattomat pääsevät pelaamaan vain maanantaisin.

Ylläolevien asioiden perusteella golfin aloittaminen voi vaikuttaa sotilasoperaatioon verrattavalta toimenpiteeltä. Todellisuudessa lajin aloittaminen on paljon yksinkertaisempaa. Kuten monessa muussakin asiassa, se joka viitsii nähdä vaivaa ja ottaa ennakkoon selvää asioista, pääsee halvemmalla. Nautinnollista golfkautta!