Ilmastonmuutos kuriin päästökaupalla

Juho Pentikäinen

Päästökaupan juuret johtavat vuoden 1992 YK:n ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävään puitesopimukseen ja kuuluisaan Kioton pöytäkirjaan vuodelta 1997. Tavoitteena on ollut maailmanlaajuinen sopimus kasvihuonepäästöjen hillitsemiseksi, mutta yleismaailmalliseen sopimukseen pääseminen on kuitenkin ollut hankalaa, koska talouden intressit ovat vahvasti ristiriidassa ympäristönsuojelun kanssa.
Kioton sopimusta onkin arvosteltu turhaksi. Johtavista teollisuusmaista USA ja Australia ovat jättäytyneet pois, ja kehitysmaat eivät kuulu oletusarvoisesti sopimuksen piiriin.

Edellisiin kuuluu muutamia pieniä kasvavia talouksia kuten Kiina ja Intia, joiden bruttokansantuote ja sitä mukaa fossiilisten polttoaineiden kulutus on huimassa nousussa. USA tuottaa neljänneksen maailman kasvihuonepäästöistä.

EU on kuitenkin yksipuolisesti aloittanut vuonna 2005 päästökaupan, jonka tavoitteena on Kioton sopimusten vaatimusten täyttäminen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Päästökaupan avulla voidaan ympäristön kuormitusta vähentää siellä missä se on halvinta. Historiallisesti päästökauppa on tietyllä tavalla vallankumouksellinen, koska ensimmäistä kertaa ympäristöhyödykkeelle on määritelty hinta, joka on otettava huomioon muun muassa työn, pääoman ja raaka-ainekustannusten rinnalla. Tavoitteena on kannustaa teollisuutta investoimaan energiamuotoihin, jotka tuottavat vähemmän kasvihuonekaasuja.

Päästökauppa käytännössä

Päästökauppa ajettiin sisään EU-maiden lainsäädäntöihin todella nopeasti. Yleensä siirtymisaika direktiivistä lakiin on noin puolitoista vuotta, mutta päästökauppa toteutettiin kahdessa kuukaudessa. Päästökauppakäytäntöä pidetäänkin vielä keskeneräisenä.
Päästökauppalain piiriin kuuluvat pääsääntöisesti 20MW:ia suuremmat polttolaitokset ja niihin kaukolämpöverkon avulla liitetyt pienemmät laitokset. Suomessa tällaisia laitoksia on noin 550 kappaletta ja Euroopassa noin 12 000.

Päästöt on jaettu EU:n sisällä maittain, ja vastaavasti maat jakavat omat päästöoikeutensa aloittain ja laitoksittain. Näin Euroopasta puuttuvat yhteiset päästöoikeuksien jakokriteerit. Tämän lisäksi jokaisella maalla on jonkinlaisia päästökaupan ulkopuolisia tukikäytäntöjä.

Koska päästöoikeuksia voi myydä ja ostaa, ovat päästöoikeudet yritykselle yksi omaisuuden muoto taseessa, joka kilahtaa kassaan jakopäivänä. Erikoista vain on se, että päästöoikeudet mitätöidään kauden päättyessä, eikä niitä voi varastoida. Jos yritys haluaa saada täyden hyödyn irti, oikeudet kannattaa myydä tai käyttää ennen mitätöintiä.

Päästökaupan seurauksena ympäristölle edullisten energiamuotojen hinnat ovat nousseet kasvaneen kysynnän ansiosta, jolloin ekologisten polttoaineiden tuotanto on entistä kannattavampaa. Toisaalta taas hinnat voivat nousta niin paljon, että esimerkiksi hiili puolustaa paikkaansa. Viimeaikoina on uutisoitu päästöjen yllättävän alhaisesta hinnasta, joka on näkynyt esimerkiksi Fortumin kurssin notkahduksena.
Tällä hetkellä päästökaupan säännöt tiedetään vuoteen 2007 asti.

Koska investointien käyttöikä on noin kuusikymmentä vuotta, on selvää, että näin lyhyellä tulevaisuuden näkymällä riskit rakentamiseen ovat liian suuret. Vaikka tarkoituksena on kannustaa ympäristön kannalta edullisempiin investointeihin, on päätösten tekeminen todella hankalaa, ennen kuin päästökaupan säännöt tiedetään pidemmälle.

Muitakin ristiriitaisuuksia päästökaupassa on. Esimerkiksi muualla Euroopassa ihmiset haluavat lämpöpolttimensa kotiin, kun taas Suomessa luotetaan pitkälle kollektiiviseen maalämpöön, jonka avulla muuten epäekologisten voimalaitosten hukkalämpö saadaan talteen. Erona tässä on se, että kotona oleva pieni öljykattila ei kuulu päästökaupan piiriin, mutta suuri hiilivoimala kuuluu, vaikka jälkimmäisen hyötysuhde olisi ekologisesti ja taloudellisesti parempi.

Vaikka eurooppalaisessa päästökauppajärjestelmässä on paljon parannettavaa, olisi tärkeintä saada muun maailman maat mukaan. Ehkä sopimuksen laajentamiseen on parhaat mahdollisuudet Yhdysvaltain seuraavien presidentinvaalien jälkeen. Amerikkalainen asearsenaali on ehkä ainut mahdollisuus pakottaa koko maailma mukaan. Muuten kuvio on aika hankala.

Lämpövoimakerhon teemaillassa olivat päästökaupasta puhumassa Anne Särkilahti, Janne Lamberg, Martti Hyvönen, Jukka Leskelä ja Tuomo Saarni.  http://lvk.tky.fi/