Suojelukohteena akateeminen suomi

Tiedemaailmassa englanti jyrää suomen kieltä armotta. So what?

Auditoriossa käy ennen luennon alkua vilkas suomenkielinen keskustelunporina. Kun professori aloittaa luennon, kieli vaihtuu englanniksi. Kurssi luennoidaan maailman valtakielellä, koska auditoriossa istuu myös muutama ulkomaalainen tutkinto-opiskelija. Kaiken lisäksi luennoitsijan tankeroenglanti on sellaista mongerrusta, että opetuksen seuraaminen tuottaa vaikeuksia jopa natiiville englanninpuhujalle.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija Pirjo Hiidenmaalle ilmiö on tuttu.

- Meillä on ihan liikaa esimerkkejä näistä vähän kömpelöistä englanninkielisistä luennoista, joilla luennoitsija osaa kieltä liian vähän.

Hiidenmaa toteaa, ettei kaikkia voi noin vain laittaa puhumaan englantia katsomatta yhtään, mikä heidän taustansa on puhua ylipäätään mitään kieltä. Ymmärrys kielen käytöstä, sen eri rekistereistä ja termeistä saattaa jäädä kovin ohueksi. Opetuksen pitäisi olla kieleltään korkeatasoista, järjestettiin se millä kielellä vain.

Oma kieli kunniaan

Englannin valta-asema on nykymaailmassa kiistattoman perusteltu fakta. Esimerkiksi opinnäytteiden ja väitöskirjojen kirjoittaminen englanniksi on monesti järkevää, koska maailman yhteinen kieli avaa portit kansainväliseen keskusteluun. Mutta vieraan kielen haltuunotto vaatii paljon.

- Jos haluamme tutkijoidemme kansainvälistyvän, meidän pitää huolehtia, että heillä on englanninkieliset tenttikirjat ja luontevia tilanteita harjoitella kieltä, Hiidenmaa toteaa.

Rajun kansainvälistymisinnon keskellä tarvittaisiin tarkasti mietittyjä kielistrategioita, suunnitelmallisuutta ja keskustelua. Hiidenmaa huomauttaa, ettei Suomessa ole koskaan ollut kansainvälistymistä tässä laajuudessa. Kun ei ole mitään toimintamalleja, ollaan täysin markkinoiden ohjattavissa: englanninkielisen opetuksen tarjontaa lisätään, koska korkeakouluihin halutaan houkutella ulkomaalaisia opiskelijoita ja omat tutkijat pitäisi saada tehokkaasti kansainvälisille foorumeille.

Suomen kielen väheksyntä on lyhytnäköinen ratkaisu, koska viimeistään työelämässä diplomi-insinöörien on osattava viestiä oman alansa asioista ymmärrettävästi ja tehokkaasti myös suomeksi.

- Sehän on hassua, että kouluttaisimme valtion rahoilla ihmisiä ja pitäisimme suorastaan tavoitteena, että he olisivat omassa kulttuurissaan lukutaidottomia ja sivistymättömiä. Nyt on jo monia, jotka sanovat, että ´on niin keinotekoista luennoida suomeksi, kun mä en edes tiedä mitä nämä termit ovat suomeksi´, Hiidenmaa sanoo.

Suomenkielinen opetus puolustaa paikkaansa myös siinä mielessä, että tutkimusten mukaan ihmisten ajatukset ovat terävämpiä, jos he voivat ajatella niitä äidinkielellään. Opettaminen ei ole vain sitä, että siirretään oikeat tiedot ja kaavat opiskelijoiden tajuntaan. Asioiden omaksuminen vaatii myös ymmärtämistä, hahmottamista ja kriittistä pohtimista.

Yksi yhteinen kieli

Usein kansainvälisessä opetuksessa ja tutkimuksessa käytettävä yhteinen kieli on kaikille vieras. - Lingua franca on yksi osa nykyajan kommunikaation ymmärtämistä. Sillä me kohtaamme niitä, jotka eivät puhu meidän kanssamme samaa kieltä. Sitähän maailmassa on paljon ja sitäkin meidän pitää harjoitella.

Ammatillisissa asioissa jokaisen akateemisesti koulutetun pitäisi pystyä sukkuloimaan vähintään kahdella kielellä. Hiidenmaa painottaa, ettei vieraan kielen taidon tarvitse olla äidinkielen tasolla. Toiseen kieleen ei tarvitse mennä niin syvälle, että sillä näkisi unia tai rustaisi lennokkaita runoja. Tärkeää on osata lukea oman alan tietoja ja kirjoittaa tarvittavia ammattitekstejä vieraalla kielellä.

Monikielisessä maailmassa suomalaisella korkeasti koulutetulla tulisi olla myös ymmärrystä tulkkien ja kääntäjien kanssa asioimisesta: työelämässä saattaa tulla vastaan myös tilanteita, joissa yhteistä kieltä osapuolten välille ei löydy. Miten silloin voi kontrolloida sitä, että tulkkaus tai käännös vastaa alun perin sanottua?

Monikielisuus valttina

Hiidenmaa arvelee, että suomen erityinen vahvuus kansainvälisissä yhteyksissä voisi olla erilaisten kulttuuristen tarpeiden tunnistaminen. Englanninkielisissä maissa kuten Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa opiskelijoiden ei tarvitse osata kuin yhtä kieltä.

- Meillä pitää osata ainakin kahta, mieluiten kolmea kieltä, ja meidän koulutuksessamme pitäisi tällainen kulttuurien arvostaminen ja monipuolisuus olla itsestään selvää. Että arvostetaan paikallista kulttuuria ja useita kansainvälisiä yhteyksiä. Koulutusohjelmat pitäisi rakentaa niin, että tunnustetaan, että meillä kieli- ja kulttuurivaatimukset ovat suuremmat. Tutkintoja ei voida harmonisoida yksikielisten kulttuurien mukaan.

Yksi kysymys on sekin, miksi ulkomaalaisilta tutkinto-opiskelijoilta ei voitaisi vaatia suomen kielen opettelua.

- Sehän on myös poliittinen kysymys. Onko meille iloa siitä, että saamme hirveän määrä ihmisiä tänne, jotka tulevat ilmaiseksi suorittamaan tutkinnon, ja sitten varmistamme, että he lähtevät maasta pois, koska heille ei ole opetettu suomea. Ulkomailta muuttava opiskelija voi asua viitisen vuotta suomalaisessa opiskelijakylässä ja pärjätä loistavasti pelkällä englannilla. Mihin suomea tarvitsee, jos kerran sosiaalinen elämä, kaupassa käynnit, tutkinnon suorittaminen ja työharjoittelu hoituvat vaivatta englanniksi? Suomen kielen kursseille ei ketään pakoteta, ja suomi toisena kielenä -kursseja on korkeakoulujen ohjelmassa aivan liian vähän. Kun tutkintopaperit ovat taskussa, voi sanoa hyvästit koko maalle ja lähteä töihin jonnekin muualle.

- Tietysti se on hienoa, me saamme varmasti kansainvälistymisestä pisteitä, kun koulutimme heitä neljä tai kuusi vuotta, Pirjo Hiidenmaa toteaa ironisesti.

Englannin ylivalta saa kielentutkijan muutenkin mietteliääksi.

- Jos haluamme kansainvälistyä, onko se englanti ainoa vai pitäisikö meidän osata muitakin kieliä? Englanti on yhdessä mielessä uhka suomen kielelle mutta vielä enemmän kaikelle muulle. Me emme osaa saksaa, venäjää tai ranskaa, ja kukaan ei ajattele edes, että niitä olisi arvokasta osata.