Liikunnanopettaja

Liikunnanopettajan pitäisi innostaa lapsia ja nuoria liikunnan pariin. Menetelmät saattavat olla ristiriitaisia.

Ala-asteen kolmannella ja neljännellä liikuntaharrastustani ´innosti´ rankasti ylipainoinen noin viisikymppinen mies, jonka mielilaji kaikista oli jalkapallo. Itse olin silloin koripallomiehiä, ja kerran yritimmekin pelata koripalloa asenteella säännöistä viis.

Tekniikka ei ymmärrettävästi ollut kavereilla hallussa, joten päätin opettaa heille, miten tukijalkasääntö toimii. Sen ideana on, että toisen jalan voi valita tukijalaksi, jonka varassa voi liikkua. Kesken tekniikkaesittelyn selkäni takaa kuului vihellys, ja peli keskeytyi. Aika tavallista koripallossa. Se mitä seuraavaksi kuului, on varmasti aika tavallista mieheltä, jonka itsetuntoa kymmenvuotias kloppi voi horjuttaa: ´Täällä on vain yksi opettaja!´ Olin vienyt häneltä liikunnanopettajan arvovallan näyttämällä, miten koripallon tukijalkasääntö toimii! Peli keskeytyi, ja seuraavaksi taisimme juosta viivoja tai jotain sellaista. Mikä ei sinänsä haitannut, koska viivajuoksu ei varsinaisesti ollut minusta epämiellyttävää.

Samaan aikaan olin mielestäni aika hyvä hiihtäjä, ja kysyinkin samaiselta maikalta, voisinko osallistua koulujen väliseen hiihtokilpailuun. Vastaus oli selväsanainen: ei sinun kannata sinne mennä, koska et pärjää kuitenkaan. Parasta kuittailua kyseiselle opettajalle oli, kun myöhemmin voitin koulun hiihtokilpailun muutamalla minuutilla. Saavutuksen arvoa himmensi hiukan se, että kaksi koulun kovinta hiihtäjää oli jostain syystä pois kilpailusta. Aina kannustava opettaja totesikin tähän, että nyt meni Elmeriltä ja Juhalta voitto sivu suun!

Lukiossa ja yläasteella sen sijaan sain nauttia hyvästä liikunnanopetuksesta. Opettajamme oli urheilusta todella innostunut trimmattu viisikymppinen mies. Takana kaverilla oli ainakin omien puheidensa mukaan aika vakuuttava urheilu-ura. Lukion liikunnan kurssien - joita on muuten aivan liian vähän - ensimmäinen tunti käytettiin tulevan kurssin suunnitteluun.

Tämä tarjosi opettajallemme oivan tilaisuuden menneiden urheilusaavutuksiensa kehuskeluun. Muistaakseni hän muun muassa kertoi voittaneensa 14-vuotiaiden voimistelun Suomen mestaruuden yhdeksänvuotiaana. ´Ja melkoisen ylivoimaiseen tyyliin´, hän totesi vaatimattomana. Samalla hän kai kertoi hypänneensä 16-vuotiaiden seipään maailmanennätystuloksen. Tapahtumapaikkana taisi olla Suomi- Saksa-yleisurheilu-maaottelu.

Machoileva opettajamme jatkoi, että myöhemmällä iällä hän aloitti tenniksen peluun. Silloin takarivissä istunut todella isokokoinen kaveri nimeltä Matikka keskeytti huutamalla: ´Voitin Suomen mestaruuden siinäkin!´ Opettajamme totesi: ´No opettajien Suomen mestaruuden kyllä.´

Mainion opettajan lempipuheenaihe oli muuten hän suorittamansa yhdenkädenleukaa. Ei enää mennyt mutta videolla kuulemma oli. Lukion liikunnan opettajamme todella tuntui elävän liikunnalle. Hän muun muassa järjesti lautailukurssin, jolla opin lautailemaan. Numeroksi tuli reilu kasi. Hän myös organisoi lautailumatkat Himokselle ja Verbieriin. Kurssimerkinnän saivat myös kaverit, jotka osallistuivat niin sanotulle Rambokurssille. Oli ilmeisesti juuri niin hauskaa kuin miltä kuulostaa.