Helsingin sanomat uutisoi
pääkirjoituksessaan 18.3. voitonriemuisesti suurta edistysaskelta
perhevapaiden kustannuskiistassa. Pääkirjoitus, kuten myös sisäsivujen
artikkeli, olivat molemmat yhtä mieltä siitä, että lapsiperheiden
toimeentulo on nyt pelastettu. Kolmikantaisen työryhmän esityksen
mukaanhan vanhempainraha korotetaan 80 prosenttiin 50 ensimmäiseltä
arkipäivältä, jos kotiin jää mies. Äidille vanhempainrahaa maksetaan
jatkossakin nykyiset 70 prosenttia.
Nuorten ja perheellisten naisten asema työmarkkinoilla on puhuttanut
yhteiskuntaamme varmaan niin kauan kuin sana yhteiskunta on ollut
olemassa. Kyynisempi ihminen kysyisikin jo tässä vaiheessa, että onko
mikään muuttunut. Aikansa ainoa työväenliike otti jo 1900-luvun alun
Forssassa kantaa tasa-arvon puolesta ja juuri äsken ihmetteli AKAVAn
Risto Piekka julkisesti, että ´miksei löydy todellista halua saada
nuorten naisten työmarkkina-asemaa kuntoon´. Niin, miksei hyvät
työmarkkinajärjestöt?
Maaliskuussa oli Stakesin lasten hankinta ja raha-seminaari, jossa eräs
miespuolinen seminaariosallistuja sanoi naisten olevan helpommin
korvattavissa työmarkkinoilla. Seminaarissa, jossa 99 prosenttia
osallistujista on naisia ja siellä käsitellään esimerkiksi naisten
aseman parantamista työmarkkinoilla, merkitsee tällainen kommentti
yleensä vähintään henkistä itsemurhaa. Ja jos katseet voisivat tappaa,
olisi hän ollut kuollut muutamassa sekunnissa muutenkin. Vaikka tämä
miesparka ei varmasti tarkoittanutkaan sitä, että naiset olisivat
työntekijöinä miehiä huonompia, loi hän huolimattomalla lauseellaan
juuri sellaisen mielikuvan ajatuksistaan. Tällainen lienee useiden
naisten kohtalo työmarkkinoilla muutenkin. He ovat olettamusten,
mielikuvien ja ennakkoluulojen uhreja. Ainakin itse tunnen
henkilökohtaisesti monta naista, joilta on työhaastattelussa kysytty
lastenhankintasuunnitelmista.
TKY:n edustajisto käsitteli syksyllä 2005 ylioppilaskunnan
sosiaalipoliittista linjapaperia. Tällainen linjapaperihan määrittää
sosiaalipolitiikan tapauksessa ylioppilaskunnan kantoja esimerkiksi
opiskelija-asumiseen ja tasa-arvoon. Tasa-arvo-osion käsittelyn
yhteydessä todettiin, niin miesten kuin naistenkin puheenvuoroilla,
ettei Otaniemessä yksinkertaisesti ole olemassa mitään
lasikatto-ilmiötä. TKK:n opiskelijoista vain reilu viidennes on naisia
ja professorikunnasta vain alle seitsemän prosenttia. Voisi siis sanoa,
että Otaniemessä on, tietenkin jo historiallisista syistä, niin sanottu
miesten maailma. Tietenkään en uskalla lähetä väittämään, että tämä
mitenkään estäisi tai hidastaisi naisten etenemistä tekniikan alalla.
Eihän esimerkiksi esikuvien puute ole koskaan ollut este millekään.
Jotain kuitenkin puuttunee, kun tarkastelee vaikka usein uutisoitua
naisten määrää pörssiyhtiöiden hallituksissa.
Hesarin ja muidenkin lehtien hehkutusta perhevapaiden
kustannusongelmasta voi pitää vähintään kummallisina. Kun miesten ja
naisten palkkaerot ovat Suomessa arkipäivää ja työvoimatutkimuksen
mukaan naisten osuus pätkätöistä on kaksinkertainen miehiin verrattuna,
ei varmaan tarvinne pitkään arvailla kumpi vanhemmista jää
vanhempainvapaalle. Varsinkaan, jos perheen toimeentulosta on yhtään
epävarmuutta. Voisiko olla, että työryhmältä jäi vielä jotain
neuvottelupöydän paperikasojen ja vissypullojen alle. Miksi Suomesta
puuttuu uskallus ottaa oikeasti kantaa naisten aseman parantamisen
puolesta ja, Ruotsin mallin mukaan, määrätä miehet ottamaan sitä
vanhempainvapaata. Pakko ja kiintiöt ovat keinoina kyseenalaisia, joten
parempiakin keinoja on syytä keksiä. Ehkä maailma muuttuu,
Otaniemessäkin.
